Lappeenrannan seudun puutarhaseura ry:n 75-vuotisjuhla 22.5.2013
Juhlapuhe, Eija Sääksjärvi
Arvoisat juhlavieraat! Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi Lappeenrannan seudun puutarhaseura ry:n 75-vuotisjuhlaan. Päätimme hallituksessa, että historiikin tilalla teemme Juhlakirjan, joka ei jää pölyttymään kirjahyllyyn ja että puheenjohtaja esittää juhlassa lyhyen katsauksen seuran nykyisestä toiminnasta. Juhlakirja esitellään myöhemmin tämän illan aikana.
Puutarhaseuran alkuajat
Lappeenrannan Seudun Puutarhaseura ry:n perustava kokous pidettiin Lappeenrannassa tässä ihan lähellä hotelli Patrian alasalissa 22.5.1938. Edelleen hotelli Patria on olemassa tosin hieman eri nimellä ja niin on myös Puutarhaseurakin. Seuran 20-vuotishistoriikin mukaan seuran perustamiskokouksessa oli runsaasti osanottajia. Kokouksen puheenjohtaja Antti Mikonsaari valittiin seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi ja hän toimi puheenjohtajana yhdeksän vuotta.
Yhdistyksen tarkoitus oli edistää puutarhaviljelyä ja puutarha-aatteen leviämistä sääntöjen 2 § mukaan. Vuonna 1938 hedelmätarhat, tuholaistorjunta, alustukset ajankohtaisista aiheista ja retket olivat tärkeä osa seuran toimintaa unohtamatta iltamia. Ruusutanssiaisiakin on järjestetty aikoinaan. Ruusut tulivat seuran toiminnassa mukana olleilta kukkakauppiaita. Nyt ruusun kasvattaminen on siirtymässä kokonaan ulkomaille.
Seuran jäsenet
Vuosikymmenten aikana pitkään seuran puheenjohtajana, sihteerinä tai hallituksen toiminnassa mukana olleita jäseniä on nimitetty kunniajäseniksi. He ovat vapautettu seuran jäsenmaksusta. Tällä hetkellä seuran jäsenenä on 10. kunniajäsen entinen Lappeenrannan kaupungin puutarhuri Arto Pulkkinen. Häntä ennen kunniajäseneksi on nimitetty seuran logon suunnittelija ylipuutarhuri Udo Drude. Hän on vaikuttanut Lappeenrannan seudulla Partekilla ja innostanut puutarhaohjelmien kautta vielä 1980-luvulla ihmisiä puutarhan hoitoon.
Seuran jäsenmäärä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana vuodesta 2003 124 jäsenestä vuoden 2013 180 jäseneen.
Tavoitteet ja toimintamuodot
Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ei ole paljoa muuttunut perustamisajoista, vaikka jäsenistö ja yhteiskunnallinen ympäristö ovat muuttuneet voimakkaasti. Sääntöihin kirjattiin alun perin jo hyvin laveat tavoitteet. Sääntöjä on muutettu ainakin 1950-luvun alkupuolella. Vuonna 2005 säännöt päivitettiin lähinnä kieleltään nykyaikaan.
Puutarhaseuramme on aatteellinen rekisteröity yhdistys, joka yksi Puutarhaliiton 39 paikallisyhdistyksestä. Toiminnan rahoitus tulee jäsenmaksuista. Toinen jäsenistön suora tuki on talkootyöt, josta esimerkkinä hallituksien työ, monet järjestelyt ja tänä vuonna erityisesti juhlatoimikunnan työ. Tuloksena ovat syntyneet jäsenille jaettu hieno kalenteri, tämän juhlan järjestelyt ja Juhlakirja.
Retkistä, matkoista ja muusta toiminnasta olemme perineet kustannuksia vastaavan hinnan. Ennakointi ei ole aina osunut oikeaan ja odottamaton innostus on tuottanut positiivisiakin yllätyksiä. Puutarhakulttuurin edistäminen on ollut johtoajatuksena kaikessa toiminnassa unohtamatta virkistymistä ja iloa. Erikoisin virkistymiskokemus lienee turvesauna Miekkalassa 30.11.2007.
Toiminnan painopiste on pysynyt melko samanlaisena 75-vuoden ajan. Esitelmätilaisuudet innostavat vain aktiivisinta osaa jäsenistä. Jäsenkirjeissä on yritetty paikata tilannetta ja jakaa ajankohtaista tietoa sekä tietolähteitä. Olemme pitäneet useita opastustilaisuuksia mm. omenapuiden leikkaamisesta ja perennapenkin kunnostamisesta talkoilla. Nämä avoimet tilaisuudet ovat olleet suosittuja.
Kädentaitokurssit
Olemme järjestäneet monenlaisia puutarhaan liittyviä kädentaitokursseja. Ne ovat olleet palkitsevia osallistujilleen, koska on heti nähnyt kättensä aikaansaannoksen osaavan ja taitavan ohjauksen tuloksena. Kursseilla on opittu tekemään kukkasidontaa 9.10.2004 Lea Heiskan opastuksella, risupalloja, kaislapunontaa, mosaiikkiruukkuja, kasvien koristeleikkausta 1.11.2006 Suvi Pajun johdolla ja betonisia ruukkuja sekä laattoja.
Kotimaan matkat ja lähiretkeilyt
Päivän retket ovat olleet suosittuja. Suosituimmat retket olivat retki Valkinhoviin ja Sulkavan Lumikukan orkideanäyttelyyn 8.7.2006 sekä historia ja kulttuuriretki Tuusulan rantatielle 24.7.2010. Lähiseuturetkistä yksi mieleen eniten painuneista oli biologi Seppo Vuokon johdolla 29.6.2004 tehty kämmekkäretki Mäntylän sairaalan ja Mattilan ympäristöihin.
Kotimaan matkat hieman pidemmälle Ahvenanmaalle alkukesästä ovat olleet suosittuja. Ahvenanmaan retki 10 – 13.6.2010 täyttyi ennätysajassa.
Ulkomaan matkat
Lähinaapuriimme Viroon on tehty monta matkaa. 6 – 9.6.2004 vierailukohteina olivat mm. Puhtisan luostari, Lahemaan kansallispuisto, Kolgan kartano ja jagalan putous.